maanantai 28. toukokuuta 2012

Amanda b


Ihana seurata ystävieni blogeja kuinka heidän puutarhassaan jo osittain kukat kukkivat. Eilen jätin postailuni väliin koska aihetta sopivaan postailuun ei tullut ja arvaatkaapa miksi? Päivän ladoin kiviä talonreunussementtiin ja siinähän se päivä hujahtikin. No mutta kivaa oli ja niskan sain poltettua auringossa :) Päivä meni kuntoilusta mutta illalla piipahdin kuitenkin vielä kuntosalille. Ehkäpä pääsen kuvailemaan puutarhan kukkasia jos en ensi kesänä niin seuraavana ainakin.
Varmaan monilla on kotona jotain Amanda b:n tuotteita. Vanhahtavat valkoiset pikkupuulaatikot ovat jo vanha juttu, itselle tuli aikoinaan Candles laatikko. Sitten hankin Keys -laatikon ja viimeisempänä taisin ostaa Pencils -laatikon. Nyt saa laatikot riittää!  Itse olen ihastunut näihin tuotteisiin. Tämän valloittavan kyltin sain ystävältäni joululahjaksi.




Kuopiossa käydessä piipahdin Amanda b:n liikkeeseen, voi valtava miten ihana liike, olisin voinut ottaa miltei jokaisen tuotteen kyseisestä liikkeestä :D Mukaani tarttui tällaisiä tyynyjä, ja edullisesti, muistaakseni vain 8.90 kappale...







Kesällä täytyy päästä käymään  Kuopion uudessa Ikeassa ja jos suinkin vain ehdin, poikkean tähän kyseiseen liikkeeseen kyllä varmasti uudelleen.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

-Sari-

Ei kommentteja: