tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kaasona


Sain keväällä kunniatehtävän kun sukulaiseni pyysi minua häihinsä kaasoksi. Innokkaana askartelijana halusin heti tehdä kutsukortteja ja teinkin niitä muutaman kymmenen. Morsian valitsi teemavärikseen pinkin ja sitähän sitten olen käyttänyt. Tämä on ensimmäinen kerta kaasona ja hieman ummikkonakin olen välillä näitten asioitten kanssa..
Menimme mieheni kanssa naimisiin 31.12.2011 ja meidät vihittiin kotona. Näin saimme samalla kertaa uuden kodin siunaamisen. Hääperinteitä oli meilläkin mutta kuitenkin on niin eri asia toimia toisen häissä järjestelijänä.
Toinen mieluisa tehtävä oli minulle hääkarkkien teko. Näitähän on valmistunut vastikään sankollinen. Karkkeja säilytän kannellisessa sankossa siksi koska sydänkarkit ovat marmeladia ja kovettuisivat varmasti jos ei olisi ilmatiivisti. Suklaasydämiä olisi myös saatavilla mutta ajattelin että helteen sattuessa ne olisivat hieman hankalampia..



Tienvarsisydämiä olisi saanut valmiinakin mutta mielestäni olivat ehken hieman liian pienehköjä. Vaneria vaan kehiin, passitin mieheni kaveriksi niitä leikkaamaan ja tuloksena ihan mukavat sydämet, maalia vaan pintaan ja nimet, ni se on avot! :)



Tällaisia ovat VillaLintulan piiperrykset olleet viimeaikoina!

Mukavaa viikonjatkoa!

-Sarppa-

Ei kommentteja: