tiistai 10. heinäkuuta 2012

Piiperryksiä :)


Ystäväni kanssa väsäiltiin tänään vanhasta piikkilangasta kransseja. Viime viikon maanantainahan kerroinkin ostaneeni kyseisen kranssin valmiina. Tarvittiin kyllä paksut käsineet käteen kun käsittelimme lankaa ja taisipa lapsukaisetkin saada osansa piikeistä kun vilistivät välillä meidän askarruksien luona. Alun perin oli tarkoitus että näitä olisi tehty ulkona kauniissa auringonpaisteessa mutta kun tuo aurinko ei näytä meitä hellivän, teimme sisällä. Lattian suojaksi levitin vain vanhan puuvillamaton. Tiimarissa on meneillään nyt melkoinen ale ja sieltä pongasin näitä metallisia pikkumökkejä alesta ja sellainen laitettiin sitten sydämen sisälle.




Kranssit ovat kuvassa ikäänkuin sivuittain :) Joutuu katsomaan pää kallellaan :D
Soitin Rakkaalle ystävälleni äsken kysyäkseni päivän kuulumiset, ja kysyin häneltä että arvaa mitä olen tänään tehnyt, hän kysyi että mitähän piiperryksiä? Siitä otsikko tämän päivän tekstiin.
Sormet meinaavat olla hieman verillä tämänpäiväisten tekeleitten jäljiltä mutta kaikki tämä on ollut vaivan arvoista. Yksi kranssi pääsi koristamaan meidän ulkosaunan ovea ja toisen annoin tätilleni hänen piipahtaessaan meillä juuri sopivasti kun kranssit olivat valmistuneet



Mukavaa tiistaita kaikille!

-Sari-



4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hei! Onko "piiperryksissä" yhtä ylimääräistä minulle?
T. Mallu

Anonyymi kirjoitti...

Äiti piti kovasti tuomisestani, kiitos sinulle seurastasi piiperrysten parissa:)T. Riikka

Unknown kirjoitti...

Minäkin ostin tänään Tiimarista muutaman pikkutalon ja vähän muutakin ja duunasin terassin pöydän päällä olevan ison kranssin uudelleen :)Ollaan me kyllä näppärä-näppisiä tyttöjä:)

Sari kirjoitti...

Mallu: Teen sinulle myös kranssin, kiva kun tykkäsit ja haluat myös :D

Riikka: Eeva tykkäsi myös ja kiitos!

Jaana: Samoja ostoksia :)