torstai 29. marraskuuta 2012

Pakkaspäivä



Nyt on ihana keli, pakkasta liki 15 ja lunta hieman maassa. Tällaisiä päiviä vaan lisää, kiitos! :)
Illan olen väkertänyt erään pienen projektin kimpussa, siitä enemmän viikonloppuna kunhan  saan sen valmiiksi. Urheilemaankaan ei nyt pääse, lentsu vaivaa sen verran kovasti.
Viikonloppuun painottuu myös ensimmäisten joulujuttujen/valojen virittely.
Pieniä joulujuttuja ostin ellokselta jokin aika sitten, ja vannomattahan se on paras. Muistattehan koristetyynypostauksen jossa kerroin että EN TAIDA vaihtaa koristetyynyjä talveen. No sehän oli täyttä potaskaa, nimittäin juuri tyynynpäällisiä tilasinkin ellokselta. Voi minua! :D Hinnankirossa ei nämäkään ollut, melko monestihan siellä on jokin tietty %-ale ja nyt näille jäi hintaa vaivaiset 6 euroa/kpl.

 
 
 
Meillä asuvilla useilla pehmoleluilla on lasten keksimät nimet, ja tämä "Tessu" -tonttu täytyi  lasten toivomuksesta nostaa jo kaapista sohvalle istuskelemaan..
 
Nyt ei valiteta pakkasesta, vaan nautitaan tästä täysillä. Kerroksia vaan vaatetukseen lisää pakkasten kiristyessä.
 
Mukavia pakkaspäiviä!
 
-Sari-

tiistai 27. marraskuuta 2012

Kranssit ja söpö ostos :)



Niin pitää kiirettä ettei enää blogiinkaan ehdi vai liekkö illalla väsymystä ettei jaksa koneella istua..
Vaikka päivityksiä ei ole tullut nyt niin usein kuin aiemmin, on ollut mukava huomata että blogini kiinnostaa, päivittäin on ollut katsojia mukavan paljon. Kiitos siitä kuulu teille!
Olen malttamattomana odottanut postista tulossa olevaa pakettia, osan tuotteista sain jo eilen. Tilasin saippuamassaa sekä värejä että tuoksuja. Ajattelin ruveta kokeilemaan saippuoiden valmistusta. Niistä sitten enemmän jahka pääsen niitä kokeilemaan.

Askarrellut olen jonkin verran, ja kesällä kuvattuja piikkilankakransseja voi minulta halutessaan tiedustella, teen myyntiin asti mutta en jaksa lähteä niitä mihinkään myyjäisiin myymään vaan mieluiten teen niitä haluaville ja voi käydä minulta kotoa hakemassa..  Muistattehan kranssin? Tällainen:

 
Sunnuntaina tuli piipahdettua Kuopiossa Ikealla sekä ostoskeskuksessa shoppailukierroksella. Mukaan sieltä tarttui vain pieniä juttuja ja pari joululahjaa. Itsestä söpöin ikean hankinta oli tällainen vanhan aikainen pieni herätyskello joka taisi maksaa 5.90.
 
 

 
Pakkanen on kirinyt liki kymmeneen asteeseen ja maa on saanut pienen lumipeitteen. Toivottavasti pakkanen jatkuukin ja lunta sataa lisää. Viikonloppuna viritellään kotiin jouluisia valokransseja yms.
 
Ihanaa Viikonjatkoa!
 
-Sari-

lauantai 24. marraskuuta 2012

Piparkakun tuoksua..


Sateinen ja harmaa päivä ja mennään marraskuun loppupuolta. Siellä täällä näkee enää muutamia lumennokareita. Tähän on tultu, edes meidän korkeudella Kainuussa ei ole kunnon talvea.Toivottavasti nyt edes jonkun verran sataisi..

Kera omien ja serkkulapsien kanssa ajattelimme tehdä hieman joulumieltä. Etsimme joululevyn ja kuuntelimme joululauluja, leivoimme ensimmäiset piparkakut ja nyt koko talo tuoksuu joululle, ihanaa! Lapset saivat koristella myös omansa mieleisekseen ja hauskojahan niistä tuli. Ja lasten mielestä makukin oli kohdillaan!

 
 
Pikkujuoulukausi alkaa olla kiivaimmillaan, monet tuttavani ovat jo eilen tai viimeistään tänään huristelleet naapuripitäjään WinterOpen -tapahtumaan. Pitäkää kaikki lystiä siellä! Minä tyttö lähden huomenna aamulla Kuopioon tutustumaan uuteen ostoskeskukseen ja samalla Ikeaan. Lähdenkin sillä periaatteella että mitään en tarvitse mutta senhän jo arvata saattaa kuinka minulle käy :)
 
Mukavat Viikonloput!
 
-Sari-
 
 
 
 

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Väri-iloittelua!


Tyttären huone

Leppoisaa Sunnuntaita vietellen. Blogini alussa näitte pari kuvaa tyttäreni huoneesta. Tänään on taas sellainen päivä jolloin saatte kuvia lisää. Ehkäpä tämä harmaa pimeä päivä sai aikaan sen että halusin kuvata jotain värikästä ja sitä löytyy meiltä lastenhuoneista.. Mukana myös jotain nostalgiaa :)



 
 
 
 
Vihreä kiikku sekä  huopatossut ovat ostettu n.30 vuotta sitten ja nyt ovat tyttärelläni käytössä. Kiikku on vain muutamia vuosia sitten maalattu uudelleen alkuperäisellä värillään. Kiva että jotain on säilytetty!
 
Joulukalenteri on ainakin vielä säilynyt muovikuorissa,
toisin oli viime vuonna..
 
 
Monen pikkutytön lempiväri pinkki näkyy myös voimakkaasti neidin huoneessa. Uusin ostos on kattolamppu jonka tyttäreni itse valitsi :)
 
Palataan!
 
-Sari-
 
 

perjantai 16. marraskuuta 2012

Hämärässä..


Perjantain hämyiseen iltaan kuuluvat taas kynttilät ja lyhdyt niin sisällä kuin ulkonakin. Niin kovasti tekisi mieli laitella jo muitakin pihavaloja mutta maltan vielä hetken.. :D
Talolyhtyyn laitoin taas perinteisesti 40-osaisen lamppusarjan. Valoissa on todella eroja kirkkausasteissa, nyt sattui ihanat, lämpimät, keltaiseen taitetut lamput. Joskus ovat liian kirkkaita ledejä.



 
 
Mukavaa Viikonloppua!
 
-Sari-
 

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Käpyenkelit

Jouluisia askarruksia..

Nämä suloiset käpyenkelit sopivat esimerkiksi joulukuusen koristeeksi tai niinkuin meillä muksut omansa laittoivat, ikkunan säleverhonupista roikkumaan. Askarreltiin näitä noin kymmenkunta. Oman aikansa vie nämä eri prosessit. Ensin käpyjen maalaus ja kuivuminen. Päitten maalaus (olen joskus löytänyt suoraan kaupasta valkoisena, nyt ei ollut joten maalasimme ne kaikki kalustemaalipurkin lopulla) sekä eri osien liimaus.

Askarteluun tarvitset:
 
-Käpyjä (otin rasiallisen talteen jo kesällä)
-Hopeaspraytä
-Puisen pallon pääksi
-Hopea rautalankaa siiveksi sekä sädekehäksi
-Ohutta narua

Kuumaliimapistooli on paras pään ja siipien/sädekehän kiinnitykseen, pysyy varmimmin kroppa paikoillaan :)
Olen askarrellut näitä liki kymmenkunta vuotta sitten ja silloin annoin näitä pikkujoulu lahjaksi ystäville ja sukulaisille. Pieni lahjapussukka, enkelit pussiin, nätti rusetti päälle ja avot!
Lapsistakin askartelu on kivaa ja pitäähän heidän antaa tehdä aivan omanlaisensa versiot, tosin silmät ja suun antoivat äidin tehdä. Poskille sipaistiin hieman poskipunaa.

 
 
Pirtsakkaa keskiviikkoa!
 
-Sari-
 
 

 

lauantai 10. marraskuuta 2012

Suklaa-aprikoosi kakku


Isää hemmotellaan isänpäivänä ja meilläkin muksut ovat tehneet päivähoidossa omat askareensa isälleen.
Tein ihanan kakun josta nautimme koko perhe sekä lähisuku. :) Kakku johon tulee liki kaksi levyä Fazerin tummaa suklaata, maistuu varmaan kaikille ja kaloreita tulee reilusti :)
Hyvä kakku myös muihin juhlapäiviin!

Suklaa-aprikoosi kakku
 
Pohja:
150 g margariiniä
150g tummaa suklaata
5 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
0,5dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
 
Täyte:
Aprikoosimarmeladia
 
Kuorrutus:
150g tummaa suklaata
1dl kuohukermaa
1 rkl margariiniä
 
Sulata kattilassa ensin rasva ja lisää suklaa. Anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja sekoita kuivat aineet sekä jäähtynyt suklaa-rasvaseos. Kaada taikina laakeaan voideltuun irtopohjavuokaan ja paista 175 astetta n.50 min. Leikkaa kahteen osaan. Lisämakua kakkuun saat kun kostutat välin ja päällisen  vaikka spritellä. Levitä hillo väliin.  Peitä kakku ja anna maustua seuraavaan päivään. Kuumenna kerma kattilassa ja lisää suklaa ja margariini. Sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä ja kuorruta kakku.
 
Ihanaa Isänpäivää Kaikille!
 
 
-Sari-


torstai 8. marraskuuta 2012

Askartelua



Askartelutarvikkeet on taas etsitty kaapin kätköistä ja ruvettu puuhastelemaan. Valmiiksi on saatu tähän mennessä tuunatut kynttilät.
Ostin kaupasta tavallisia valkoisia pöytäkynttilöitä neljä kappaletta ja tein niistä adventtikynttilät. Jokaiselle adventille oma kynttilänsä. Käytin hieman mustaa huopaa, tapetin jämiä, hopea kimalleliimaa. Numerot tein tussilla ja lopuksi kiinnitin lapun kietaisemalla kynttilän ympärille rautalankaa ja päihin laitoin helmikoristeet.
Ja näin kynttilät saivat aivan uuden ilmeen!
Ajatuksena oli ruskea aaltokartonki mutta kun sitä ei löytynyt askartelulaatikosta, päädyin tähän mustaan huopaan.
 
 
 
Tottahan toki näitäkin kynttilöitä on vahdittava pitempään poltettaessa ja poistettava lisukkeet jotteivat syty palamaan.
Enkelipaja on myös käynnissä, hopeaspraylla maalattuja enkelikoristeita alkaa pikkuhiljaa valmistumaan.. Niistä joskus myöhemmin!
 
 
* Mukavaa huomista perjantaita kaikille!*
 
-Sari-

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Talvitunnelmia


Talvi on tullut ja lunta on satanut ihanan paljon! Toivottavasti pysyy!
Yleensä en saa ulkoa kuvia kuin hämärässä tai pimeässä, aamulla töihin lähdettäessä on hämärä ja illalla tullessa jo täysin pimeä. Kuitenkin näin vapaa aamuna salilta tullessa otin kameran ja räpsin muutaman pihakuvan. Tässä siis kuvat:


 
 
 
Viime vuonna tontut kävivät hakemassa lasten joulupukin toivekirjeen kuistilta, osaisikohan tonttu ottaa sen tänä vuonna leikkimökin postilaatikosta?
 
 
 


Tervetuloa joulu

Ette arvaa kuinka joulumielelle tulin eräästä asiasta, nimittäin "erehdyin" tilaaman viikko sitten itselleni kirjan. Kirjan nimi on Tervetuloa Joulu; kolme tunnelmallista kotia.
Kirjan on tehnyt Tiina Laukkanen ja Katja Ravi. Katjan blogia käyn lukemassa säännöllisesti ja sieltä olenkin ottanut muutamia vinkkejä omaan kotiin. Niiiin ihanat kodit heillä!
Kirjan innoittamana tekisi mieli jo kaivella omat joulutavarat esille ja penkoa valmiiksi ne tavarat mitä käytän tänä vuonna. Taidan malttaa vielä mieleni. Perinteisesti 1.adventti on minulle se jolloin kaivan laatikon kaapin kätköistä.




Mukavaa keskiviikkoa!
 
-Sari-

tiistai 6. marraskuuta 2012

Tiistai aamun mietteitä


VillaLintulasta Hyvää Huomenta!

Mietin tässä sellaista että mitähän blogini lukijat haluaisivat yleensä nähdä blogistani?
 Mikä jaksaa kiinnostaa? Olisi kiva saada kommentteja!
 Onko se koti yleensä, tuunaukset vai askarrukset? Tokihan täällä vilahtelee aika ajoin myös leivontaohjeitakin, onko niitä liikaa?
 Jouluaskartelua aloittelen pikkuhiljaa. Askartelutarvikkeita ei vain tahdo kaikkia löytyä meidän pitäjästä. Se hieman viivästyttää ja laskee innostusta :)

Muutama viikko sitten esittelin teille  ompelukoneen jaloista tehdyn pöydän jossa oli raaka versio pöytälevystä, lankusta. Lankku näyttikin jotenkin liian raskaalta ja minun silmää ei miellyttänytkään.. Heivasin sen pihalle ja ostin uuden levyn. Anoppi otti ja pyöristi reunat ja petsasi ja täytyy sanoa että nyt se on sellainen kuin sen haluankin olevan. Kiitos taas anopin!
Tuunaukset ovat tällä hetkellä jäissä, oikeastaan ei ole mitään sellaista jonka haluaisin laittaa. Ja toisaalta ei ole tiloja jossa tuunailla, ei oikein tuolla ulkorakennuksessa kohta enää tarkenekaan ;)



Nyt täytyy ruveta hommautumaan töihin.
Reipasta tiistaita kaikille!
-Sari

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Iltapala


*Tsaude!*

Viikonloppu mennyt todella rattoisasti ja nautittu kahden päivän vapaista. Perinteisesti kekrinä kävimme hirviporukan tarjoamalla hivikeitolla. Liikuntaakin harrastettu sopivassa suhteessa.
Iltapalaksi teki mieli jotain muuta kuin hirveä ja niinpä tein pitsan. Monen vuoden ajan olen tehnyt pitsan samalla ohjeella jossa pohja kaulitaan leivinpaperille. Usein siitä ei kuitenkaan ole tullut mehevää vaan paremminkin littana.
Tämä uusi ohje on karppaajien ohje ja pohjasta tulee erittäin hyvä, mehevä ja on erittäin nopea valmistaa. Suosittelen kokeilemaan!


Vyötärön metsästäjän pitsapohja:
 
purkki maitorahkaa
2 munaa
4 rkl ruisjauhoja
3 rkl vehnäleseitä
150 g juustoraastetta
1,5 tl leivinjauhetta
 
Aineet vain sekoitetaan kulhossa ja taputellaan ohueksi pellille.
Paistetaan 200 asteessa ensin pohjaa 10 min jonka jälkeen lisätään täytteet ja paistetaan vielä 10-15min.
 
Nyt on vatsat pullollaan!
 
Mukavaa Alkavaa Viikkoa!
 
-Sari-
 
 

perjantai 2. marraskuuta 2012

Vaatteita


*Moikka vaan!*

Tänään vaihteeksi hieman erilaista postausta, jotain mitä hämmentelen päivät pitkät, nimittäin vaatteita. Muksut olen saanut vaatetettua jo talveen, molemmat saivat uudet Reiman ulkovaatteet. Mutta entäs minä? :)  Taidan ostaa tasaiseen tahtiin milloin mitäkin, ja välillä yli tarpeenkin. Pitäähän meidän piristää välillä itseämme uusilla vaatteilla, joskus juhliin, aika usein :) arkeen ja milloin mihinkin tilanteen tarvitsemaan paikkaan.

Talven pikkujoulukauteen löytyy paljon hopean ja jonkin verran myös kullan kimallusta. Housuissa löytyy edelleen värejä sekä nyt housut myös kiiltävät, näyttäen ikäänkuin nahkalta.
Pari uutta ostosta teille esittelen, paita on ihan arkipaita, housut ovat myös jokapäiväkäyttöön mutta sopisivat mielestäni vaikka pikkujouluihin..

 
Vero Moda paita, 21.95
Only malliston kapealahkeiset housut, 39.95.



 On ollut ihana huomata kuinka mukavan paljon olette käyneet kurkkimassa blogiani. Kiitos!
Toivotan kaikille oikein mukavaa kekrin aikaa!
 
-Sari-


torstai 1. marraskuuta 2012

Olohuonetta


Ilo talvesta loppui lyhyeen lumen sulaessa pois ja tilalle olemme saaneet teiden liukkauden :( Kyllä meillä vain talvesta innostuttiin jo sen verran että kuistin vieressä nököttää nyt jo rattikelkat sekä pulkat. Toivottavasti kuitenkin pian päästäis taas niillä viilettelemään. Muutama kuva kotoa. Ensinnäkin tämän allaolevan tuikkulyhdyn sain vastikään tätiltäni lahjaksi ja on minusta tavattoman kaunis, kuin pitsikuviollinen ja kynttilä loistaa siitä kauniisti. Tämä on vähän "uudempi" versio kuin minulla aiemmat miltei samanlaiset. Niissä oli yksinkertaisemmat reunukset, kuitenkin samalla lailla kynttiläkuppi keskellä..

 
 
Pieni pilkahdus meidän alakerran olohuoneesta, kuvattu ruokailutilasta päin.
Hmmm.. jokin ylimääräinen pöydän alla joka ei kuulu kuvaan, tyttäreni nuken juttuja, normaalia että jotain on pitkin lattioita :), jos nyt satutte miettimään että onko kaikki tavarat aina ojennuksessa :D
 
 
 
Mukavaa loppuviikkoa! Ja varokaa liukkautta!
 
-Sari-
 
P.s. Aiemmin postailin lankkupöydästä ja se nyt ei näyttänyt istuvan meille ei sitten mitenkään, eli olisi myytävänä ja hinta olisi 55 €.
 (Pöytä sai uuden omistajan 5 min.tämän postauksen jälkeen)