keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Siivoilua :)


Ajattelin eilen vain höllötellä ja olla mutta sainkin jostain kumman syystä jonkin ihmeellisen virtapiikin ja rupesin keittiönkaappeja siivoamaan. Ensin imuroin kaapin pohjat jonka jälkeen pölyluutu käteen ja pyyhkimään. Yksi jännä juttu oli, pyyhin ensin ovia tavallisella yleispuhdistusaineella mutta huomasin että jostain syystä siihen jää sellainen jännä kalvo ja jäljet ei puhdistu kunnolla. Sitten tajusin; leivinuunista tietenkin on savua tupruuttanut sen verran että se noki oli kiinni ovissa. Ei sitä välttämättä silmillä nää mutta kun pyyhki sen huomasi aivan hyvin. Hetken mietin mikä avuksi? Otin ihmesienen. Joskus aiemminkin olen ottanut joitain kynänjälkiä tms.jälkiä tällä kyseisellä sienellä pois. Toimii! Ja tälle sienelle riittää pelkkä kostutus, pesuaineita erikseen ei tarvita. Entinen sienikin ehti jo tässä välissä menemään palasiksi joten keskeytin siivouksen ja kipaisin makasiiniin ostamaan uusia, olivat vielä tarjouksessa, kolme sientä sai viidellä eurolla.


Lopputulokseen olin todella tyytyväinen ja kaapinovet kyllä tuntuvat nyt oikein loistavan, niin puhtaita niistä tuli. En toki kuitenkaan uskaltaisi usein hangata ovia pelkällä sienellä, voi olla että saattaisi pinnoite ruveta häviämään ajanoloon kaapeista :) Mitä tämä sieni materiaaliltaan on, sitä en tiedä.

Koko keittiön puoli tuli siten siivottua ja siinä samalla leivinuunikin, luukkua myöten. Tiedättekö muuten millä saa leivinuunin lasiluukun tosi puhtaaksi ja kirkkaaksi? Tämän olen oppinut äidiltäni, hän puhdistaa sen TUHKALLA. Kostutin talouspaperia, painoin siihen uunista tuhkaa ja hankasin. Tuli tosi kirkas. Lopuksi vielä puhdistin kuivalla liinalla loput tuhkanrippeet pois.

Palaamisiin!

-Sari-




2 kommenttia:

Taina kirjoitti...

Karikin tuhkalla puhdistaa tulikiviuunin luukunlasin.. Tosin sanomalehteä käyttää paperiksi. Hyvä tulee.

Sari kirjoitti...

Joo, sanomalehti on kuulemma tosi hyvä myös siihen.