tiistai 23. huhtikuuta 2013

VillaLillaLintula


VillaLillaLintulan (=meidän ulkorakennus joka sai nimen viime vuonna) muutostyöt ovat käynnissä. Rakennus on vanha, vuodelta 1949. Ikäisekseen rakennus on "kopakassa" kunnossa.  Kokoa tällä ulkorakennuksella on 80 neliötä.Viime talven aikana rakennus sai uuden verhoilun ympärilleen. Aikaisempi väri oli punamulta ja jahka kerkiämme se saa saman värin kuin talomme eli vaalean harmaa. Aiemmin viime syksynä poistimme ulkorakennuksesta vanhan perunakellarin sekä vanhan käymälän. Ajattelimme ettei näille enää ole käyttöä :) Ulkorakennuksessahan on koko pituudelta varastotilaa joten siellä säilytämme talviharrastusvälineet sun muut. Myöskin rakennusaikaisia tarvikkeita sieltä vielä löytyy.
Tontin ostettuamme oli pihassa vanha hökötys jota kai autotalliksi sanottiin ja se sai heti poistua. Nyt meille tarvittiin autotallitila johon tarvittaessa sen auton ajaa tai on vaikka mönkijän säilytyspaikkana. Onneksi isäntä teki ison tallin, sopii myös koko perheen polkupyörät sinne sateelta suojaan. Yläkertaan menevät portaat siirsimme menemään eri kohdasta ja halkoliiterin paikkaa vaihdettiin.


Älkää välittäkö kaikista töryistä joita kuvassa näkyy :)
Ajattelin ensin piirtää vanhan ja uuden pohjapiirustuksen mutta en jaksanutkaan. Vasemmalla sauna, seuraava  kesähuone, varasto ja halkoliiteri ja vasemmalla autotalli.
Nyt odotellaan ruukilta kattomateriaalia..
Hyvä tästä vielä tulee!

Mukavaa päivää!

-Sari-


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan huippu tulee! Ison työn olette tehneet ja työtä tuntuu riittävän. Tsemppiä!