keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Jotain vanhaa mutta ei lainattua..


.. vaan ihan ostettua. Minun ikäiset muistavat Levis farkkujen kulta-ajat, jolloin meilläpäin kaikilla piti olla levikset jalassa. Muistaakseni itsellä oli ensimmäiset levikset 502: set, malliltaan suorat ja leveät. Ja olin niistä niin onnellinen silloin. Myöhemmin siirryttiin 501:iin. Juuri sellaiset hommasit itselle vastikään. Mukavan korkea vyötärö ja pepustakin näytti istuvan oikein mukavasti. Strechiähän niissä ei ole mutta kyllä ne jalassa muokkautuu.




Nämä ovat siis aidot levikset, jotka ostin aivan surkuhupaisaan, muutaman euron hintaan. 
Ken kuvaa katsoo tarkemmin huomaakin että lahkeen pituus on aika pitkä mutta minun tarkoitukseen sillä ei ole väliä, nimittäin katkaisin näistä lahkeet pois ja näin minulla on mukavat, istuvat shortsit.



Kuvassa vasemmalla on uudet Onlyn shortsit joissa on käytetty mukavasti pitsiä toisella puolella.


Myös näihin leviksiin olisi voinut yhtälailla ommella vaikka pitsiä, rikkoa pintaa tai laitella jotain niittiä tms. Kuitenkin minä pidän nämä nyt ihan tällaisenä, lahkeitten reunoja vielä hieman lyhennän ja hapsutan vain.

Kaupoissa on muuten alet alkaneet, voi siis tehdä vallan yllättäviäkin löytöjä kuten minä tein.

-Sari-

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kirnun kunnostus


Jotain tuunausjuttuahan sitä on pitänyt pyhien aikana valmistella ja tällä kertaa käsittelyssäni oli tämä vanha punainen kirnu.


Maali on laitettu ehkä arvioilta n.70-80 luvulla ja mitäpä lie maalia silloin ollutkaan. Täytyy sanoa että kirnu tämän värisenä meidän huushollissa olisi ollut hieman liian huomiota herättävä :)  Maalin poiston aloitin kuumailmapuhaltimella käyttäen apunani sikliä. Aika hyvin sain silläkin poistettua vaikka tiukassa kyllä oli. Hiomapaperilla tein oikeastaan sitten loppuhommat sekä kirnun ympärillä olevista puurinkuloista poistin myös hiomapaperilla maalit.


Alun perin mietin jopa niin että jos saan kirnun ihan täysin puhtaaksi, olisin jopa laittanut siihen ruskean petsin ja tehnyt sen siten hieman "oikeamman" näköiseksi. Kuitenkin homma osoittautui niinkin työlääksi ja koskapa toinen vaihtoehto oli maali, päädyin sitten tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Pohjamaalia ja kolme kerrosta pintamaalia ja sisustuselementtini on valmis!
Ja tuskinpa kenellekään on jäänyt epäselväksi mikä on lempparivärini..
Valkoinen.


Onks ok? :)

-Sari


sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Suklaakakku


Uskokaa tai älkää mutta minua ainakin on palellut juhannuksena. Sääennustus lupasi oikein lämmintä ilmaa mutta minusta se oli kaikkea muuta kuin lämmin. Hyrr!!!
No mutta juhannus vietetty muuten leppoisasti yhteisestä ajasta nauttien, hyvin syöden ja nukkuenkin.
Kotiin on aina mukava tulla ja silloinhan ensimmäisenä alkaa tietysti pyykkirumpa niin kuin nytkin. Siitä selvittyä päätin kokeilla leipoa pari kakkua ennen illan juoksulenkkiä.
En ole nykyvuosina tykännyt leipoa kuivakakkuja ja tiedättekö miksi? Jostain syystä saan sen aina tiukasti jäämään vuokan pohjaan vaikka kuinka sen voitelen ja korppujauhotan. Ehkäpä vuokassa onkin se vika eikä leipojassa? :D Nyt testasin sen uudella vuokalla sekä naapurilta testaamalla vuokalle ja dä dää, onnistuin!

Tähän ihanan, taivaallisen ohjeen sain ystävältäni joka tätä kerran leipoi ja satuin paikalle koemaistelemaan :) Vei kielen mennessään ja nyt uskaltauduin itsekin tätä leipomaan. Ohje on kinuskikissan sivuilta, ja aika helppo valmistaakin. Ja eipä mikään ihme että kakku maistuu niin ihanalta, onhan kyseessä SUKLAAKAKKU, johon tulee tummaa suklaata.

Tässäpä siis ohje jakoon.

80 g tummaa suklaata
2,5dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhtta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
175 g voita tai margariiniä
2 dl sokeria
2 munaa
1 dl kermaa

Rouhi suklaa esim.leipäveitsellä. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa munat joukkoon yksitellen. Lisää sekoitetut kuivat aineet muutamassa erässä vuorotellen kerman kanssa. Sekoita joukkoon lopuksi suklaarouhe.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175c  n.40-50min. 


Toivottavasti ensi viikolla saamme nauttia lämpimästä ja aurinkoisesta säästä!

-Sari-

torstai 20. kesäkuuta 2013

Keskikesän juhla


Pikkuhiljaa itse kukin tyylillään aloittelee juhannuksen vieton. Meidän perhe suunnistaa perinteisesti mökille. Luvassa ne perinteiset, saunomista, hyvin syömistä, rentoa oleskelua, ehkä hieman järvellä veneillen ja mahdollisesti auringon ottoa, i hope so!
Ja kenties ujutan peräkonttiin jonkun tuunausjuttuni, siellähän sitä mökillä voi johonkin väliin tuunailla  :D


Nauti uusia perunoita ja voita, mansikoita ja makkaroita. 
Tee saunaan tuore vasta, varpaat veteen kasta.
 Hakkaa liiteriin halkoja, oio nurmikolla jalkoja. 
Ihastele poutapilviä, siristele auringossa silmiä. 
Haista kesän tuoksut, unohda turhat juoksut.
 Muista paljon lekotella, laiturilla elämää hekotella. 
Mieti kivoja juttuja, tapaa ystäviä ja tuttuja.
 Älä murehdi ötököitä, vietä ihania kesäöitä!!!

Nauttikaa ja olkaa varovaisia!

Palataan sunnuntaina!

-Sari-

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Löytö!


Jotkut  tuttavani jo tietävätkin että  löysin taas jonkun aarteen. Tällaisestä olen joskus haaveillut ja ajatellut sen  tulevan vastaan jos niikseen on. Alkuviikosta selailin tori.fi -sivustolla ja siellähän se odotti ostajaa.. Soittelin asian tiimoilta ja kaupat lyötiin heti samantien lukkoon. Toimituskin saatiin sovittua hyvin vaikka eri paikkakunnalla olikin, onneksi sentään Kainuussa.  Alun alkaen tämä on kuulema ollut täällä Kuhmossa, täältä matkannut Ristijärvelle ja nyt se on taas omalla lähtöpaikkakunnallaan :) Ikää tällä on 70 vuotta ja ikäisekseen hyvässä kunnossa. Mikähän tuo nyt mahtaa olla, joku varmasti ajattelee??

Veikkauksia??

Noh, täytyyhän se "löytö" nyt paljastaa..
Kovin on retron värinen.



On vanha KIRNU joka on jossain vaiheessa valitettavasti menty maalaamaan punaiseksi. Nyt siis edessä on maalin poisto ja uuden maalin laitto tilalle. Sisustuselementtihän tämä tulee olemaan. Tarkkaa paikkaa en tiedä mutta ehkä mielessäni kuvittelin siihen jonkun kukkasen tms..



Tänä iltana vietimme meillä iltaa naisporukalla tehden jalkahoitoja ja samalla hieman uutta "opiskellen". Kiitos kaikille mukana olleille.
Koko päivän on ollut epävakainen ja sateinen ilma. Joskus kuitenkin tällaisetkin vapaapäivät on ihan tervetulleita, jolloin voi tehdä sisähommia ja leipoa. Pakastinta siis täytetty hellepäiviä ajatellen, jolloin on kuuma ja ei jaksa työhellä köökin puolella.

Mukavaa viikonloppua!

-Sari-

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Täytetyt kesäkurpitsat


Halusin tänään kokeilla jotain uutta ja erilaista iltapalaa ja päädyin tekemään täytettyjä kesäkurpitsoja. Facebookissa oli eräs tuttavani jo näitä kehunut ja eipä turhaan kehunut. Söin itseni taas pyörryksiin :) Tämän herkun voisin valmistaa myös illanistujaisiin. Sinihomejuusto antoi mielestäni juuri sopivan säväyksen  makuun. Valkosipulin ystävä olen mutta koska kaikki perheen jäsenet eivät tykkää siitä, jätin sen suosiolla pois. Lasten suuhun tämä ei näyttänyt maistuvan ihan niin hyvin kuin karkki mutta maistelivat kuitenkin.

Ohjeen herkkuun löydät TÄSTÄ




Viikko pyörähtänyt käyntiin sateisempana ja hieman kylmempänä. Toivotaan kuitenkin poutapäiviä, satakoot sitten yöaikaan. 
Palataan taas!

-Sari-

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Päivä pihahommissa

Päivä mennyt kovin sutjakkaasti pihahommissa. Hauislihas saanut tehdä töitä kun ollaan isännän kanssa lapioitu kiviä. Aloitimme leikkimökin ympärystä siistimään ja laitoimme pohjalle maisemointikankaan jottei rikkakasvit kasva läpi. 



Päälle sitten lapiohommin laitettiin harmaata kiveä. Lopputuloksesta tuli erittäin siisti ja raja nurmikon ja kiven välillä on nyt selkeä ja helppo leikata nurmikkokin. Aikaisemmin meillä oli jo laitettu laudat mutta kangasta ei ollut pohjalla joten senhän arvata saattaa että rikkakasvit kasvavat siitä läpi.


Ukkonen jytisi äsken aivan valtavasti ja vettä satoi mutta nyt jo kuuro mennyt ohitse..

Mukavaa Viikkoa! 

-Sari-

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Omenapuut


Kaunis ja lämmin päivä takanapäin. Salaa toivon että sataisi pikkuriikkisen edes yön aikana että pihan kasvit, kukkaset ja osittain uusi nurmikko saisi hieman vettä ja siten voimaa kasvuun. Muuten  helteet voivat jatkua, mitä lämpimämpi, sen mukavampi minusta :)

Piha sai tänään täydennystä puitten suhteen. Ostin kaksi omenapuuta. Poikani oli hyvin innokkaana auttamassa näitten kanssa ja tuumasikin heti minulle että nyt ei sitten tarvitse enää ostaa omenoita kaupasta kun on omat puut! Oliskohan tuo aivan noin???  :)






Kaupasta tullessani oli lapset päättäneet ilahduttaa äitiä itse poimituilla kukilla ja maljakoksi olivat löytäneet pilttipurkin. Voi kuinka suloista!

-Sari-

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Sisustusjuttuja


Pari viikkoa sitten vilahti postauksessa tuunauskäsittelyssä oleva esine josta näkyi vain puinen jalka. Välillä olen hionut ja muutamiksi päiviksi unohtanutkin kyseisen asian. Nyt kuitenkin tämä on siinä pisteessä etttä tuunaus on kannettu vierashuoneeseen. Kaappi siis sai hiontakäsittelyn ja hieman koloihin pakkelia. Ensimmäisen kerroksen pohjamaalia sekä pintaan kolme kerrosta kalustemaalia. Kaappi oli edullinen kirpputorilöytö.  Meillä on jo yksi samantapainen  kaappi mutta eipä haittaa, nämä ovat valtavan toimivia!
Näistä tuunauksista tulee itselle valtavan hyvä fiilis ja onnistumisen ilo!



Seuraavaksi otan käsittelyyn vanhan puutuolin joka saa tällä kertaa värikseen vanhan mintunvihreän. Saappa nähdä miltä se sit tulee näyttämään..

Koristetyynyfriikkinä ostin taas uusia koristetyynyjä, jotka sopivat mielestäni mukavasti meidän olohuoneeseen. Nämä löysin makasiinistä ja kappalehinta sisätyynyn kanssa oli muistaakseni 12.95.


Pilvikirsikka kukassa







Jotain entisajan tunnelmaa henkii tämä ylläoleva kuva. Ulkosaunan ikkuna auki, ikäänkuin saunaa olisi jo lämmitelty ja tuuletusta laitettu sen jälkeen.. :)
Sitä siis odotellessa..





Ihanaa viikkoa lomalaisille ja muillekin!

-Sari-