sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Sisustusjuttuja


Pari viikkoa sitten vilahti postauksessa tuunauskäsittelyssä oleva esine josta näkyi vain puinen jalka. Välillä olen hionut ja muutamiksi päiviksi unohtanutkin kyseisen asian. Nyt kuitenkin tämä on siinä pisteessä etttä tuunaus on kannettu vierashuoneeseen. Kaappi siis sai hiontakäsittelyn ja hieman koloihin pakkelia. Ensimmäisen kerroksen pohjamaalia sekä pintaan kolme kerrosta kalustemaalia. Kaappi oli edullinen kirpputorilöytö.  Meillä on jo yksi samantapainen  kaappi mutta eipä haittaa, nämä ovat valtavan toimivia!
Näistä tuunauksista tulee itselle valtavan hyvä fiilis ja onnistumisen ilo!



Seuraavaksi otan käsittelyyn vanhan puutuolin joka saa tällä kertaa värikseen vanhan mintunvihreän. Saappa nähdä miltä se sit tulee näyttämään..

Koristetyynyfriikkinä ostin taas uusia koristetyynyjä, jotka sopivat mielestäni mukavasti meidän olohuoneeseen. Nämä löysin makasiinistä ja kappalehinta sisätyynyn kanssa oli muistaakseni 12.95.


Pilvikirsikka kukassa







Jotain entisajan tunnelmaa henkii tämä ylläoleva kuva. Ulkosaunan ikkuna auki, ikäänkuin saunaa olisi jo lämmitelty ja tuuletusta laitettu sen jälkeen.. :)
Sitä siis odotellessa..





Ihanaa viikkoa lomalaisille ja muillekin!

-Sari-

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Nätti on kaappi kuten arvata saattaa sinun käsittelyn jälkeen. Tosiaankin tuon kaltaiset ovat hyviä säilytykseen. Syvyys on sopiva, ei liian syvä eikä kapea. Kotona aikoinaan toimi liinavaatekaappina. Saunasta tulee varmasti super!

Sari kirjoitti...

Kiitos Mallu! Mukavaa viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Upea kaappi. Oispa meilläkin tilaa minne tuunailla. :) Hei, onko teidän punainen piharakennus vaihtanut väriä? :) Helteiset terkut Kuopiosta! Ootko tutustunut muuten pinterestiin? ;)

-Johanna-

Sari kirjoitti...

Moikka Johanna! Meidän piharakennus on tosiaan saanut uuden värin, saman kuin talon. Laitettiin uusi ulkoverhouskin. Teitä odotellaan käymään! :)