sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kanttarellipiirakka


Taannoin sain naapurilta pari pussillista kanttarelleja joita olen hieman säästellyt että teen joskus jonkun herkullisen kanttarellimuhennoksen. Nyt kuitenkin päätin tuhota toisen pussin ja tehdä iltapalaksi ja huomiseksi vapaapäiväksi hieman suolaista pientä purtavaa.

Ostin esikaulitun valmiin voitaikinan jolloin pääsin todella helpolla kun ei tarttenut edes pohjaa ruveta itse tekemään.

Tässä hieman ohjetta joka on tosiaan itse sovellettu:

n.1 litra kanttarellejä
voita
punasipulia
2 munaa
suolaa
ruokakermaa
mozzarella juustoraastetta 
creme bonjour kanttarellituorejuustoa

Kanttarelleja paistoin paistinpannulla kunnes neste oli haihtunut. Lisäsin sen jälkeen voita sekä punasipulia joukkoon. 
Rikoin kananmunat, laitoin puoli rasiaa creme bonjour tuorejuustoa,hieman suolaa ruokakermaa sekä juustoraastetta.

Tein piirakan uunipellille mutta myös pyöreä piirakkavuoka käy.

Lisäsin taikinalle kanttarelliseoksen sekä muut aineet. Lopuksi laitoin päälle vielä juustoraastetta.

Paistoin 200c n.reilu puoli tuntia.



Maukas piirakka ja kovin riittoisakin, meidän perheessä taidan olla ainut joka syö sieniä :)

Uusin kujein uuteen viikkoon!

-Sari-


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oli tosi tosi herkullista:))) ja nälkä meni

Anonyymi kirjoitti...

Onko tuo kananmuna keitetty?

Sari kirjoitti...

Kananmunat eivät ole keitettyjä vaan raakoja :)