sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Lumen keskellä


Blogini ei ole "matkustusblogi" mutta tällä kertaa laitan jotain muuta kuin mitä blogini normaalisti sisältää, sisustusta, askartelua ja kaikkea kotiin liittyvää.
Kaiken arkikiireiden keskellä on joskus ihana ottaa pikku breikki normaalista elämästä.
Tämän suunnitellun reissun toteutimme yhdessä ystäväperheen kanssa ja jo näin heti alkuun voin kertoa että todella kannatti.
Matkustimme perjantaina Kuusamoon josta vuokrasimme mökin/talonpuolikkaan. Jo mennessä huomasimme kuinka heti Suomussalmelta eteenpäin oli metsässä paljon enemmän lunta ja mitä pohjoisemmaksi mentiin sitä enemmän lunta oli. Menimme ikäänkuin ankeasta pimeästä kotipuolesta valoisaan lumelliseen Kuusamoon.



 Saimme viikonlopun aikana ihastella poroja, laskea mäkeä ja tehdä lumiukkoa ulkona. Ihmisiä hiihteli paljon kämppämme lähettyvillä. Sisällä rentoa olemista, kylpylässä lillumista ja keilailua.



 Rukakeskuksessa oli talvikauden avajaiset ja paljon järjestettyä ohjelmaa. Näimme rinteiltä suksilla laskeutuvan soihtukulkueen sekä lopuksi mahtavan ilotulituksen. Aivan huippua! 




Kotiin on aina kiva palata mutta kotipihassa oli vastassa lohduton näky..

Ainokainen lumiläjä, sulanut lumiukko.


Näin rentouttavan viikonlopun jälkeen on mukava aloittaa uusi viikko!

Ihanaa Viikkoa lukijat!

-Sari-

Ei kommentteja: