maanantai 24. maaliskuuta 2014

Hulinoissa


Olen pikkuhiljaa opetellut uutta järjestelmäkameraani. Jatkossa blogiini kuvattavat kuvat tulevat kamerasta Canon eos 600d. Jo näin alkutaipaleella ja opetellessani kameraa, olen aivan haltioissani kamerasta joka osoittautui suht helppokäyttöiseksi. Toki pikkuhiljaa opettelen enemään toimintoja mutta on helppo kun käyttää automaattitoimintaa.

Loppuviikko kului tyttäreni syntymäpäiviä järjestellessä ja itse viikonloppu juhliessa. Lauantaina talossa vilisi paljon liki samanikäisiä kavereita ja sunnuntaina saimme muita lähisukulaisia ja muita tuttuja kylään. Sokerihumalassa siis viikonloppu :)


Olohuoneemme on saanut pientä uudistusta viime viikolla. Tarkkasilmäisimmät ja jotka ovat aiempia olohuonekuvia katsoneet, huomaavat varmaan sen.



Anoppihan se on ollut jälleen asialla ja teki meille uuden pöydän, arkkumallisen. Entinen oli kiva valkoinen, mallia Ikea. Vanha ja niin hutera ettei uskaltanut edes kynttilöitä laittaa palamaan pöydän päälle, peläten että jalka tipahtaa ja kynttilät sytyttävät tulipalon. Nyt ei heilu eikä horju.



Vaahtokarkkipurkki alkaa siis olla tyhjä viikonlopun jälkeen...

Kivaa Viikkoa!

-Sari-





sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Broileripiirakka

Päivä on pidentynyt huimasti, vielä näin puolikuuden aikaan illalla on täysin valoisaa ja aurinko paistaa. Kevät saa mielenkin jo lähelle kesää ja tulee joitain kummallisia virtapiikkejä. Tosin viimeiset reilu kaksi viikkoa minua on riesannut sitkeä ja kuiva yskä. Jopa niin pahasti jottei ole pystynyt ajattelemaan muuta liikuntaa kuin hidasta kävelyä ja sehän ei sovi minulle. Mieli halajaa kunnon lenkille ja salille :( Kunto on taas nolla.
Eilen saimme naapurit vierailulle ja tein iltapalaksi broileripiirakkaa. Onko muilla hyviä broileripiirakan ohjeita? Tämä on otettu netistä ja sovelsin sitä hiukan.

Piirakkapohja:
3dlMyllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja
1tlleivinjauhetta
100gmargariinia tai voita
1muna
¾dlkevytkermaa
TAI
1pktMyllyn Paras Pyöreä Piirakkataikinaa, suolainen (380 g)
Vuoan leivitykseen:
rasvaa
Myllyn Paras Korppujauhoja
tai Ruiskorppujauhoja
Täyte:
n.300ghunajamarinoituja broilerinsuikaleita
1iso sipuli
1tlpaprikajauhetta
ripaus chilijauhetta
3munaa
2dlkermaviiliä (1 tlk)
1rklpersiljaa (tuoretta hieman enemmän)
1-2dlparmesaani- tai emmental-juustoraastetta (n.50-100 g)

Sekoita leivinjauhe jauhoihin kulhossa. Sekoita pehmeä rasva hyvin leivinjauhe-jauhoseokseen. Lisää sekaan muna ja kerma ja sekoita taikinaa sen verran, että se on tasaista. Mikäli käytät valmista pakastetaikinaa, sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Taputtele taikina voidellun korppujauhotetun laakean piirakkavuoan pohjalle ja reunoille kostutetuin käsin.
Paista pannulla broilerinsuikaleet ja hienonnettu sipuli, mausta paprikalla ja chilillä. Tarkista maku: voit lisätä suolaa, mikäli suikaleissa ei ole. Levitä seos piirakkapohjalle. Sekoita munat ja kermaviili sekä persilja ja juustoraaste ja kaada seos piiraan päälle. Paista 200-asteisen uunin alimmalla ritilällä 30-40 min, kunnes piiras saa kauniin värin.

VINKKI: Saat kevyemmän piirakan, kun jätät juuston pois.


Monesti teen pohjan itse mutta nyt tein toisin ja tein valmiiseen piirakkapohjaan. 
Sunnuntailta oli uutuus:Mozzarella piirakkataikina
Oli hyvä!


Tänään on myös viherkasvit saaneet uutta potkua kevääseen ja jokainen on saanut uudet mullat sekä olen käyttänyt ne suihkussa :) Kuulostaako höperön hommalta??
Tämä on kyllä ihan joka keväinen rituaalini :)


Mukavaa keväistä uutta viikkoa!

-Sari-

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kevättuulet puhaltavat.

Nimittäin vaatekaappiin.
Kevät on tullut kauppoihin ja sen myötä värit, jes! Vaatekaappiini ei tule nyt keväällä mustaa kuin ehkä perustoppiin. Paidat ovat väljähköjä ja lyhyitä. Paidoissa huomaa myös erilaisia graafisia kuvioita, kukkakuvioit ja muita yksityiskohtia, kuten vetoketjuja. Läpikuultavuus on kevään juttu! Pitsi jatkaa edelleen.
Merihenkistä tyyliä näkee taas nyt keväällä ja sininen onkin uusi musta! Väreinä on pinkkiä, turkoosia mutta myös maanläheisiä värejä. Itse tykkään puhtaista väreistä.

Onlyn lyhyt farkkurotsi
Trikoota ja pitsiä. Only.

Myös lapsille on name it- mallistossa farkkutakkia ja värikästä housua. Housu luonnossa neonpinkki, kameran kuva vääristää.


Äiti ja tytär kulkee nyt samantyyppisissä rotseissa :)

Naistenpäivää vietellään. Onko miehet muistaneet teitä??

Viikonloppuja kaikille!

-Sari-