sunnuntai 17. elokuuta 2014

Syksyisiä hommia..


Virallinen vuorotteluvapaani on alkanut reilu viikko sitten. Tämän kokonaisen vuoden vapaan aikana tulen viettämään lasteni kanssa kotona. Liikunnallekin jää enemmän aikaa sekä teen varmasti kaikki rästi tuunaushommani.
Syksyn alkuun kuuluu marjastukset ja mehustukset, joita olenkin tehnyt. Viikonlopun aikana on valmistunut herukkamehut, herukkahyytelöt ja mustikkapiirakat. Viikonlopun parasta antia oli kun pääsin pitkästä aikaa myös itse marjametsään. Ötököitä oli riesaksi asti mutta en antanut senkään häiritä mustikanpoimintaa. Kotiin tultaessa oli marjoja jopa yli oman tarpeen joten osa meni myyntiin.



Laitan tänne nyt erään lempparipiirakan ohjeen joka on helppo ja nopea valmistaa

Marja-murupiirakka

Pohja: 4 munaa
           2dl sokeria
           5dl vehnäjauhoja
           2tl leivinjauhetta
           1 dl sulatettua margariiniä
           1dl maitoa

Päälle n.1l mustikoita

Muruseos: 50g margariiniä
                 1dl sokeria
                 1dl vehnäjauhoja

Vatkaa munat ja sokeri. Lisää kuivat aineet, sulatettu margariini ja maito.
Sekoita kevyesti. Levitä uunipellille. Ripottele päälle marjat. Valmista muruseos. Sekoita käsin muruseoksen aineet murumaiseksi seokseksi. Ripottele päälle. Paista 225 n.20-25min.
Thats it!

Syksy on saapunut vaikka kesän olisi vain toivonut jatkuvan ja jatkuvan...
Nautin syksystä silloin kun on lämpöistä ja pimeää. Yhtenä syksyn plussana täytyy myös mainita kynttilät, niitä rupean varmasti pian sytyttelemään.

Mukavaa syksyistä viikkoa kaikille!

-Sari-

Ei kommentteja: