perjantai 13. helmikuuta 2015

Pieni lipasto


Laitoin tuttavalleni kuntoon pienen lipaston.
Varmaan monellekin on käynyt selväksi että tällainen homma on
yksi lempipuuhiani. Kaikkein mukavinta on lopuksi esitellä ennen ja jälkeen kuvat
joista saa todellisen kuvan kuinka huimaavia muutokset voivat
olla. Niin myös tässäkin tapauksessa.
Kaappi on ollut alunperin sininen ja maalattu jossain
vaiheessa vihreäksi.
Tuttavani halusi tästä valkoisen.
Helmi- kalustemaalit vaan esiin hiomisen jälkeen 
ja maalaus ja pakkelointihommiin.
Kaikkia pieniä koloja en pakkeloinut,
saahan vanhassa näkyä elämisen jäljet
ja pienet kolot vain tuovat
sitä vanhuutta esiin.
Kaapista tuli oikea kaunotar.
Kelpais kyllä minullekin :)


Ongelmaksi tuli vain se ettei tähän vanhaan lipastoon saanut uusia 
hopean värisiä saranoita, vaan spreijasin ne. Vetimetkin on vanhat
mutta omistaja voi halutessaan ne vaihtaa.
Hauskaa tässä lipastossa on pyöreähkö muoto.
Rupean kenties puupiirissä tekemään itsellekin tähän samaiselle paikalle 
pientä ja kapeaa lipastoa. Kapeaa siksi että kuvassa vasemmalla on oviaukko 
vierashuoneeseen joten syvä ei lipasto voi olla. 
Mittailin jo että n.30cm olisi aika hyvä.


Taustalevy uusittu.



Tässä vielä lähtötilanne.
Aikamoinen muutos siis!



-Sari-

Ei kommentteja: