lauantai 13. kesäkuuta 2015

Päiväkahvit entisöidyn pöydän äärellä

 
 
Sateinen lauantai. Alkukesä on
ollut ilmojen suhteen aika kurja. Vain
muutamana päivänä olemme saaneet nauttia
auringonpaisteesta.
 
Olen saanut taas yhden projektin päätökseen
ja sen esittelen teille tänään.
Ihan konkreettisesti halusin tuoda sen
meidän oman ruokapöytämme tilalle hetkellisesti
jotta tämä komistus pääsee oikeuksiinsa.
Ostin pöydän alkuperäiskunnossaan.
En edes muista montako maalikertuutta
oli mutta vihreää ja keltaista oli ainakin.
Uutta maaliakin meni kyllä todella monta kertuutta
Jos meille riittäisi neljän hengen pöytä,
pitäisin tämän itselläni keittiössä mutta
valitettavasti tämä on liian pieni :(
 


Päiväkahvitkin juomme nyt vanhoista kahvikupeista.
Muutamia vanhoja ykköskuppeja on ollut
kaapissa ja nyt ajattelin
hankkia muutaman lisää jos jostain saan.
 Jos tiedätte jonkun jolla
on ehjä vanha ykköskuppi+lautanen arabiaa, olisin
 kiinnostunut ostamaan. Hihkaiskaa siinä tapauksessa.
 
 
 
Tämmöinen postaus tällä kertaa.
Viikonloppuja vaan kaikille!
 
-Sari-


tiistai 9. kesäkuuta 2015

Ostin sen sittenkin.

 
Monissa muumien ystävien blogeissa
on esitelty uutta vuoden 2015
keräily muumimukia,
Pidä Ruotsi siistinä.
Mukia on myyty pääosin Ruotsissa.
Ajattelin taannoin olla ostamatta
sitä mutta tulin kuitenkin toisiin
ajatuksiin ja tilasin sen.
Odotin mukia peräti
kaksi kuukautta enkä ollut ollenkaan
varma riittääkö tätä mukia minulle ollenkaan.
Kuitenkin maanantaina sain viestin että paketti
on postista haettavissa joten uskoin todeksi
että tulihan se lopulta.
Muki on kaunis väritykseltään, niin minun
värit, pinkkiä ja turkoosia.

 
Jos jotakuta tämä kyseinen muki kiinnostaa
tilasin sen täältä, klik klik!
 
Taidankin nostaa mukin muitten
kausimukien joukkoon jotka
eivät ole käytössä vaan visusti
yläkaapissa ettei vaan kukaan
vahingossakaan ylety niitä sieltä ottamaan :)

 
Onkos kaikilla blogini lukijoilla
jo tämä uusi muki?

Ilma näyttäisi valitettavasti jatkuvan tuulisena
ja aika viileänäkin.
Ei kait se auta kun laittaa pipo päähän
ja lähteä pyörälenkille.

Palaamisiin!

-Sari-


maanantai 8. kesäkuuta 2015

K-E-S-Ä!


On tullut hieman hiljaiseloa pidettyä. Ja siihen on syynsä.
Olimme koko perhe LOMALLA :)
Lapsille oli luvassa vajaan viikon verran vain
hauskuutta ym.ihmeteltävää.
Vuokrasimme asuntoauton.
Kävimme Powerparkissa, Naantalin
Muumimaailmassa ja sokerina
pohjalla, Lempäälän FunParkissa.
 
Ennen reissua pidin myös
kesähuoneessa pienet käsityömyyjäiset
jonne tuttavani olivat tervetulleita
tutustumaan/ostamaan itsetehtyjä
tuotteita. Tuotteita jäi vielä varastoon.
Eivät kysy ruokaa kaapissa, ovatpahan
valmiina jos innostun jonnekin myyjäisiin
menemään joskus :)
Muutava kuva siis "putiikistani":
 
 
 
 
 
 
 
Kesäkukkasia en hanki kovin montaa
tänä kesänä. Viime kesänä ihastuin
hortensiaan ja se täytyi myös
tänä vuonna hankkia.
Oven pielessä kuistilla on sille
oiva paikka.
 
 
Kesäistä Viikkoa kaikille lukijoille!
 
-Sari-