tiistai 21. heinäkuuta 2015

Tervantuoksua tulvillaan.


Reilun viikon ajan olen käynyt
säännöllisesti katsomassa kaupunkimme
torielämää päivisin. Myyjiä
on ollut, niin vanhan tavaran kuin ihan
uutta käsityötä mm.koruja on ollut
tarjolla. Ostinkin eräältä käsityöläiseltä
söpön pöllö laukkukorun.

Suut makeaksi on saanut useammalta
mansikanmyyjältä ja muitakin herkkuja
on ollut tarjolla. Munkkikahvit maistui
herkulliselta sekä torigrillin itse valmistama
hampurilainen aivan taivaalliselta.
Olinpa itsekin viime viikolla parina 
päivänä Oriflame kojulla. Fantastinen
päivä, sai nähdä vanhoja tuttuja ja sukulaisia
joita ei ollut nähnyt aikoihin.

Tänään ruokakauppaan ja siitä taas torin läpi.
Tällä kertaa jäin ihastelemaan erästä pöytää
jossa oli itsetehtyjä kynttilöitä sekä saippuoita.
Itsekin olen saippuoita valmistanut mutta nämä
olivat niin söpöjä että pakkohan se oli muutama
ostaa.Nämä luomukset tulevat Kajaanista ja on 
valmistanut Kynttilä-&Saippuapaja AavaCare Oy.
Ihastuin tervasaippuaan ja sen muotoon. Myös ruusua
ja lakkaa oli tarjolla. Terva saippuoihin tulee muuten
täältä Kuhmosta, Lentiirasta. Peukku sille! :)





Tervan, ruusun ja metsämansikan tuoksua
on siis pöytä täynnä. Ruusukynttilää täytyy
ensin ihastella jonkin aikaa ennen kuin raskin sitä
polttaa. Olisi kyllä myös valtavan
hyvä lahjaidea.

Tiistaita vaan kaikille!

-Sari-

2 kommenttia:

Villakaardemumma kirjoitti...

Ihan huippis tuo pässi-kynttilä! Ottaisin heti kylppäriimme.
Mukavaa viikon jatkoa:)

Kati - Tavallista arkea kirjoitti...

Ihania ja tuoksuvat varmasti huumaavilta :)